Mummo aina välillä kokeilee uusia reseptejä ja tällöin yleensä tekee ihan ohjeen mukaisesti. Eräänä päivänä meillä syötiin jallulihapullia tai paremminkin lihapullia jallulla maustetussa kermakastikkeessa. Hitaana hämäläisena mummo heräsi vasta nyt vaikka alkuperäinen ohjehan on julkaistu Hesarissa vajaa kymmenen vuiotta sitten. Isohkoista lihapullista tuli oikeinkin hyviä ja meheviä, Kastikkeesta faari aikaisemmin jaloviinaa maistaneena tuumasi, että oli odottanut jotain muuta, mutta maukasta tämäkin oli. Alkossa myydään jaloviinaa kahden desin pullossa ja jäljelle jäänyt taidetaan juoda hienosti kojakkkilaseista. Aika onnistunut kokeilu.

DSC01584.jpg

Toisena kokeiluna oli joulun jälkeen Valion julkaisema ohje Koskenkorva-lihapadasta. Tosin tämä tehtiin meillä paljon alkuperäistä pienempänä annoksena ja naudanpaistista. Tähän mummo jopa laski tabasco-tipat. Koskenkorvahan ei tässä valmiissa ruoassa maistunut, mutta oivallista pakkaspäivän lounasruokaa tämä oli. Pataa syötiin pakkasesta löytyneen jouluisen imelletyn perunalaatikon kanssa. Vähän makea perunalaatikko sopi hyvin tomaattisen padan kanssa. 

Seuraavana päivänä loppua ruokaa lämmitettäessä lisättiin vähän juoksevaa hunajaa makuja pyöristämään. Koskenkorvan loput odottavat pääsyä snapsiksi blinien ja mädin kanssa.

DSC01586.jpg