Tomaksen ( 4v ) omassa huoneessa oli useita vessa- ja talouspaperirullista itse tehtyjä hienoja raketteja "sivu-ja lisäliekinheittimineen ym. hienoine teknisine vempaimineen. Niinpä joulupukkikin päätti tänä vuonna tulla piparimaahan raketilla. Kiirehän pukilla nykyisin on sillä ainakin uutisten mukaan pitää keritä joulunaikaan ihan Japaniin asti. Mummon piirtämä raketti ei ole ihan virtaviivaista mallia vaan sellainen pulleampi versio, sillä täytyyhän mukaan mahtua paljon joululahjoja. Piparimaassa ei ole ennen nähty rakettia ja ukkokin varovasti nurkalta tiirailee ja pikkuenkeli on mennyt ihan ukon selän taakse piiloon. Possu kurkistelee Seija-myrskyn jäljiltä jäämien kuusennäreiden takaa. Vuoden aikana Pipari-ukon ja -akan talouteen on ilmestynyt Musti-koira, mutta kuormuri on hävinnyt. Onkohan käynyt niin kuin mummon polkupyörälle,että joku on yön pimeydessä luullut sitä ihan omakseen. Faari onneksi osti mummolle uuden pyörän ja voihan se faari ostaa pipariukollekin uuden kuorma-auton. Petteri porokin on päässyt raketin kyytiin ja raketin ikkunoista tarkkailijatontun kanssa yhdessä huomioivat matkan varrella kiltit lapset. Taas näyttää joulupukilla olevan täysinäinen lahjasäkki, joten pipariukon perheellä on joulu pelastettu.DSC00983-normal.jpg