Mummola-nukella oli ostettaessa vain pikkupöksyt, pipo ja kietaisupaita. Puolitoistavuotias Linnea on kotona innokas leikkimään jouluna saamallansa Baby Born nukella ja nukkea riisutaan sekä puetaan ahkerasti. Mummola-nukke tarvitsi myös lisää vaatteita. Kirjastosta lainattiin nukenvaatekirja ja mummon kangaslaatikot otettiin esille. Yhtenä tekeleenä oli mekko. Mekko voidaan pukea päälle, kun mummon vitriinikaapista kaivetaan esille kahviastiasto. Käsin maalatun kahviastiaston mummo on saanut lahjaksi noin kuusikymmentä vuotta sitten. Tytär sai leikkiä näillä astioilla isomummon kanssa omassa mummolassaan ja mummo on luvannut,että Linnea saa vastaavasti oman mummonsa kanssa. Leikkikalulaatikkoon mummo ei näitä anna, vaan yritetään säästää ehjänä vielä Linnean mahdollisille lapsille.

DSC00694-normal.jpg

Nukke sai myös trikoosamettihaalarin. Kaavakirjan kaavat olivat pikkuisen kapeita mummon pullukkanukelle. Tämä ensimmäinen vaate on pikkuisen nafti, mutta muihin mummo jo vähän levensi kaavoja.

DSC00691-normal.jpg

Nukke sai myös fleecehousut, neulepuseron ja jämälanganlopuista virkatun pipon. Näillä vaatteilla mummo ja Linnea pääsevät jo leikin alkuun.Leikkiin mukaan autokuskeiksi voidaan ottaa automiehet Tomas ja faari.

DSC00693-normal.jpg