Ainakin kymmenen vuotta faari on tätä projektia suunnitellut, mutta aika on ollut kortilla. Nyt eräänä päivänä rautakaupan mies toi torpalle nosturiautolla lavan täydeltä tavaraa. Tästä kasasta faarin on tarkoitus saada aikaiseksi kaksi pytinkiä. Porin Puupojilta tuli hirret pienen pieneen rakennukseen ja Luoman Puulta vähän isompaan. Hirsien lisäksi kuormassa oli muutama lavallinen muutakin härpäkettä. Myös muummo sai mielipuuhaansa varten viisitoista litraa maaleja. Maaleista vajaa kaksi litraa mummo jo käytti faarin parikymmentä vuotta sitten tyttärelle rakentaman pikkumökin valkoisten osien uusintamaalaukseen. Mummon maalatessa faari kaivoi jo kuopat perustusharkkoja varten. Rakennuslupa ei tosin ole vielä tullut, vaikka kaupungin rakennusvirasto on sitä jo vajaa kaksi kuukautta käsitellyt. Odotellaan.

Viljelykset on purjoa ja varsiselleriä lukuunottamatta harsojen alla piilossa. Sipuleilta on jo otettu harsot pois, kun varret lähti taittumaan. Kevään kukkaloistoa on vielä runsainmäärin, tulppaanitkin kukkii komeasti Linnean luumupuun juurella.