Tyttären toiveena oli, että jos mummoa ompeluttaa ja haluaa harjoitella lisää aplikointia, Linnealle voisi tehdä punaisetpunaiset 68 senttiset housut. Kirpputorilta ja kaupasta ei ollut löytynyt oikeanpunaisia olemassa oleviin bodeihin. Samalla Muotimuksu-lehden 2/2000 kaavalla on Tomakselle tehty aikoinaan parit housut. Malli oli ainakin silloin hyvä hoikalle vauvalle. Collegekangas ja resori Eurokankaasta.

Isomummo ei ole kyennyt moneen vuoteen tekemään käsitöitä ja mummo toi sieltä kaapista muutamia lankakeriä (ihankuin omat ei riittäisi). Nukke sai neulesetin. Myssy ja töppöset samalla mallilla kuin aikaisemmin ja lanka jotain Novita Woolin tyyppistä lankaa. Neuletakin malli on mummon oma ja vajaa kerä lankaa riitti juuri ja juuri. Samaa lankaa on vielä kaksi ja puolikerää vaaleanvihreäsävyisenä. Vyötteessä lukee Sofil mimosa, Polyacryl/cotton ja hintaa on aikoinaan Anttilassa ollut 8.95 (eli ostettu markka-aikaan). Vihreästäkin langasta nukke saa myöhemmin jotakin.

Pian pääsee pihatöihin. Kaupunkikodin piha on jo lähes lumeton ja ensimmäiset sipulikukat pilkistää maan pinnalla. Mökillä on vielä varjopaikoissa reilusti lunta. Parin viikon päästä päästään sinnekin puita klapittamaan ja pihalta talvenjälkiä haravoimaan.