Jo ennen joulua saatiin vierailta iloiseksi yllätykseksi ruokatuliaisena kaksi heinäsorsia sisältävää pakastepussia. Ruoaksi laittaminen tuotti vähän haastetta, koska meistä kumpikaan ei muista syöneensä heinäsorsaa eikä kummalllakaan ollut minkäänlaista mielikuvaa miltä sen tulisi maistua ja miltä näyttää valmiina annoksena. Pitkällisen tutkimustuloksen seurauksena  mummo päätyi valmistamaan heinarin savipadassa ja faarin suositteleman punaviinikastikeen sijasta tehdä kaveriksi kermaista kastiketta. Lopputulos oli aivan tavoitellun mukainen ja olisi voinut tehdä Tomakset (2.5 v) eli nostaa käsi pystyyn ja huutaa "jee minä onnistuin".

Sorsa ja yhdet rintalihat hierottiin suolalla ja valkopippurilla. Ruskistettiin paistokasarissa voin ja ruokaöljyn seoksessa. Liotetun savipadan pohjalle tuli isohkoja porkkana-, selleri-, palsternakka- ja sipulilohkoja, ruskistetut sorsat päälle ja mukaan muutama desilitra kanalientä. Uunissa pata muhi 175:ssä asteessa noin 1,5 tuntia. Kastikeessa oli linnun haudutuslientä ja ruokakermaa 1: 1, mausteena nokare aurajuustoa ja mustaherukkahyytelöä, pikkuisen vehnäjauhosuurustetta. Faarin panostus tähän ruokaan rajottui kehumisiin ja viinin valintaan Tukholman reisulla. Laivavalikoimasta tuli mukaan laivan somelierin avustuksella sorsaruokaa ajatellen Mouton Cadet Reserve. Ihan hieno valinta. Sorsan kaverina oli edelliseltä päivältä jäänyttä perunasosetta maidolla ohennettuna ja voilla höystettynä, lisäksi oli pakasteesta viimeiset viime syksyn pensaspavut pekoni kietaisulla ja myöskin salaattia.

Mummon herkkuannos

Samalla vierailulla saatiin jo perinteinen itse säilötty suolasilakkaämpäri. Niistä on tehty meidän herkkuruokaa silakkalaatikkoa ja suutarinlohta. Vielä on muutama silakka jäljellä. Parastaikaa ovat sorsan rintalastanluut sekä koipi- ja siipipalat kiehumassa laakerinlehdellä ja pippureilla maustetussa vedessä. Huomenna meillä syödään sorsasoppaa.