Yksi chilintaimi istutettiin ruukkuun ja siirrettiin lokakuun puolivälissä kotiin kypsyttämään hedelmiään. Nyt marraskuussa meillä on parisenkymmentä tosi tulista (pikkuhippunen tuo riittävän tulisuuden kahden hengen annokseen eli käytettävä varoen) chiliä kuivumassa ja odottelemassa ruokiin pääsyä.



Faarin synttärireissulla ostettiin mummolle Novitan uusi sukkalehti, josta valkoisten mummolle tulevien unisukkien malli on otettu. Mummolle ensimmäinen kerta kun sukkaneule aloitetaan kärjestä ja kantapäänä on tiimalasikantapää. Uutta on aina kiva opetella ja lopputuloskin on jalassa aika hyvän näköinen. Lehdessä on vielä 33 ohjetta toteuttamatta, joten työt ei ihan heti lopu. Ruskeiden sukkien malli on jo vanha tuttu ja mukavan haasteellinen neulottava.