Tyttären kanssa ideoitiin pitkin kesää Faarille synttäriyllätystä. Faari ei halua juhlia isossa porukassa eikä matkustaa ulkomaille. Kuulemma työvuosina matkustus- ja lentokenttäkiintiö on tullut hänen kohdallaan täyteen. Freud x Marx x Engels & Jung laulavat, että viekää minut baariin ja muun ohjelman ohella sinne faari vietiinkin. Faari on kyllä käynyt Niagaran putouksilla ja Grand Canyonilla, mutta suomalainen lähiöpubi konserttin on jäänyt kokematta.  Siispä kahden päivän juhlinta alkoi perjantaina, kun vävyn töiden jälkeen mentiin koko omalla porukalla Jumbon Amarilloon syömään, sinne mahtuu hyvin Linnean vaunut ja Tomakselle on leikkipaikassa hieno junarata. Iltaohjelma oli faarille yllätys. Faarille kerrottiin ennakkoon, että juhlimispaikkaan ei tarvita kravattia, sisäänpääsy maksaa 10 euroa hengeltä, paikkaan mennään kävellen, sellaisessa paikassa ei olla oltu yhdessä koko 35-vuotisen avioliiton aikana ja vävy  on lupautunut ystävällisesti hoitaamaan lapsia. Faari siis vietiin tyttären kodin lähellä olevaan lähiöpubiin kuuntelemaan freukkareiden musisointia. Kympin sisäänpääsy sisälsi myös puolen litran hanaoluttuopin, joten maljatkin päästiin nostamaan. Pubissa oli ahdas ja aivan mahtava tunnelma ja faarin mielestä Freukkarit soittivat yllättävän kauan ja hienosti. Mummokin pääsi kuuntelemaan rakkauslaulua kaikille maailman rumille naisille. Yöllä kotimatkalla haettiin vielä pitsat, jotta vävykin sai vähän hyvistystä lastenhoidosta. Kiva ennenkokematon ilta eikä aamukaan ollut samanlainen kuin Freukkareiden sunnuntai aamun kaduisssa. Tosin yksi tuttava totesi meidän juhlapaikan valinnastamme, että jokaisella on omat omituisuutensa. Faari kun tykkää hyvästä pihvistä yli kaiken, käytiin vielä lauantaina Helsingin keskustassa pihviravintolassa, mummo halusi Kokkipuotiin ja kaikkien yhteistoivomuksesta Stokkan herkusta käytiin ostamassa vähän kotimaisten pienjuustoloiden ja ulkolaisia juustoja. Osa nautittiin illalla tyttären luona ja osa tuotiin kotiin. Ihan hyvät juhlat ja faarikin oli yllättynyt ja mielissään kun naiset olivat taas ideoineet. Mummolla meni kyllä yksi päivä sohvalla makoiluun reissusta toipuessa.

Ristiäisten ja Faarin juhlien  lomassa on vähän saatu mökillä syystöiden lopettelua aikaseksi ja mummon puikoista on tullut Linnealle myssy ja tyttären perheen miehille lapaset. Vävykin sai uudet, kun hänellä ei ole kuulemma toisen ulkoilutakin taskussa lapasia. Lapasten lankana 7-veljestä Pöllö.

Linnean myssyn malli on Novita muksu-lehdestä reilusti pienennettynä ja lankana Novita Bambino. Sattumalta tuli pikkuruiseen päähän sopiva. Samasta langasta Linnea on saanut jo aiemmin mummon neulomana lapaset ja töppöset.